Kiihottumishäiriöt

Erilaiset kiihottumishäiriöt

(engl. sexual arousal disorders)

Kiihottumishäiriöitä on nykyisen käsityksen mukaan neljää eri tyyppiä. Subjektiivisessä (koetussa) kiihottumishäiriössä nainen ei tunne kiihottuvansa, mutta emättimen kostumista ja muita merkkejä seksuaalisesta kiihottumisesta ilmenee. Genitaalisessa kiihottumishäiriössä nainen kokee kiihottuvansa, mutta kostumista ei tapahdu ja kombinoidussa (yhdistetyssä) häiriössä nainen ei kiihotu eikä kostumista tapahdu. 


Aivan oman tyyppisensä häiriö on jatkuva kiihottumisen tila, jossa sukuelimet ovat jatuvasti kiihotustilassa ilman minkäänlaista seksuaalista ärsykettä (Basson 2005). Kaikki kiihottumishäiriötyypit voidaan jakaa primaarisiin, eli oire on ollut aina, ja sekundaarisiin (hankittuihin), joissa aiemmin oireeton potilas on alkanut oireilla jossain vaiheessa. Kiihottumishäiirö voi olla yleistynyt, eli kaikkiin tilanteisiin liittyvä, tai tilannekohtainen, eli vain tiettyihin tilanteisiin ja/tai partneriin liittyvä. Varsinaiseksi lääketieteelliseksi häiriöksi kiihottumishäiriö katsotaan silloin, kun se vaivaa naista.

1. Subjektiivinen (koettu) kiihottumishäiriö

(engl. subjective sexual arousal disorder)

Potilas kokee puuttuvan tai huomattavasti alentuneen subjektiivisen seksuaalisen kiihottumisen, oli seksuaalinen stimulaatio miten tehokas hyvänsä. Potilaalla kuitenkin esiintyy normaalin seksuaalisen kiihottumisen fyysiset merkit, kuten emättimen kostuminen. Näin ollen yhdyntä on helposti mahdollinen ilman liukasteita, vaikka nainen ei kokisikaan seksuaalista kiihottumista.

2. Genitaalinen kiihottumishäiriö

(engl. genital sexual arousal disorder)

Seksuaalisen stimulaation seurauksena nainen kokee kiihottuvansa normaalisti, mutta tästä huolimatta sukuelinten alueella ei ilmene normaaleja kiihottumisen merkkejä, kuten häpyhuulten turpoamista ja emättimen kostumista. Tilaan voi liittyä myös alentuneet tuntemukset esim. sukuelinten hyväilyn seurauksena ja myös orgasmituntemus voi olla heikko.

 

Diagnoosissa on hyvä selvittää miten pitkittynyt seksuaalinen stimulaatio vaikuttaa. Tutkimukset sukuelinten turvotusta mittaavilla laitteilla ovat alustavasti osoittaneet, että jatkuva seksuaalinen stimulaatio johtaa vain osalla naisista aivan kokonaan puuttuvaan sukuelinten turpoamiseen/kostumiseen. Kuitenkin nämä naiset eivät itse tunne näitä sukuelinten reaktioita. Osalla tapahtuu osittainen turpoaminen, mutta samalla sukuelinten tuntemusherkkyys alenee. Tämän ilmiön syistä tiedetään vähän.

 

Lääkehoidossa paikalliset estrogeenivalmisteet ovat suositeltavia. Tässä häiriössä voi olla apua erektiohäiriöhin käytetyistä PDE5-estäjistä, mikäli naisen oireena on nimenomaan vajaa sukuelinten turpoaminen ja emättimen kostuminen. Näiden mahdollinen teho perustuu siihen, että kyseiset lääkkeet  lisäävät myös naisten sukuelinten paisuvaisten verenkiertoa samaan tapaan kuin miehilläkin. Siten lisääntynyt verentungos lisää naisen sukuelinten verentungosta ja sitä kautta häpyhuulten turpoamista ja emättimen kostumista. Tästä tehosta on toistaiseksi vain vähäistä tutkimusnäyttöä. Myös testosteronihoidosta kombinoituna estrogeenihoitoon (tiboloni) voi olla apua, mikäli naisella on todettu testosteronivaje.

3. Kombinoitu (yhdistetty) kiihottumishäiriö

(engl. combined sexual arousal disorder)

Tässä häiirössä minkäänlainen seksuaalinen stimulaatio (eroottiset videot/lehdet, kumppanin suorittama stimulaatio, rintojen tai sukuelinten hyväily) ei saa aikaan kiihottumisen tunnetta eikä myöskään sukupuolielinten turpoamista/kostumista.

4. Jatkuva seksuaalisen kiihottumisen tila

(engl. persistent sexual arousal disorder)

Spontaani, tahdosta riippumaton ja häiritsevä sukuelinten alueella ilmenevä seksuaalinen kiihotustila (esim. kihelmöinti, jyskytys) ilman minkäänlaista seksuaalista halua tai kiinnostusta. Potilas kokee tilan lähes aina epämiellyttäväksi eikä orgasmi tai orgasmit lievitä oloa. Tila voi jatkua tunteja tai päiviä.

Tämä häiriö on varsin huonosti tunnettu eikä sen syntymekanismeista ole juurikaan tietoa. Joskus oireet voivat olla aivoperäisiä kohtauksia, ja siksi aivojen kuvantamistutkimus voi olla hyödyksi. Hoitoa ei tunneta. Lähinnä on kokeiltu serotoniinn takaisinoton estäjiä suurina annoksina vaihtelevalla menestyksellä.